Puolessa vuodessa rakennettu halli, jota ei ole tarvinnut korjailla | Mestarihalli

phone mail map marker

phone mail map marker

Puolessa vuodessa rakennettu halli, jota ei ole tarvinnut korjailla

Liedon Tuulissuolla kiiltää useamman peltihallin kokonaisuus. Halleista uusin, lähes 1500 neliön kokoinen uudisosa, on FM-Hausin Mestarihalli. Varastorakennus on osa liki 3000 neliön kokonaisuutta.

Halli saatiin käyttökuntoon ennätysajassa, vain puolessa vuodessa urakan aloittamisesta. Tehokkaan toimitusnopeuden lisäksi halli saa kiitosta huippulaadusta: takuukorjauksia ei ole tarvinnut tehdä, koska mitään korjattavaa ei ole ollut.

– Kaikki meni aivan nappiin alusta asti! Ikinä en olisi uskonut, että halli saadaan näin nopeasti käyttöön. Lisäksi Mestarihalli on osoittautunut toimivaksi. Laatu on priimaa: mikään ei vuoda eikä mistään tuule läpi, sanoo hallin rakennuttaja Peter Klimscheffskij Viikinkihallit Oy:stä.

Mestarihalli toteutti 9 metriä korkean hallin laajenevan yritystoiminnan tarpeisiin. Yksilöllinen halli suunniteltiin tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa. Tilan korkeus ja väliseinien puuttuminen toivat lisähaasteita suunnitteluun.

– Rakennuslujuuslaskelmat olivat haastavia, koska hallissa ei ole väliseiniä, ja ovia on kahdeksan. Osaava FM-Hausin porukka teki kuitenkin hyvää jälkeä, FM-Hausin myyntipäällikkö Tenho Räisänen sanoo.

Hallielementit on rakennettu säältä suojassa FM-Hausin tehtaalla Jokioisilla. Peter Klimscheffskij kävi etukäteen tutustumassa FM-Hausin tuotantoprosessiin.

– Tuotantoketjun toimivuus on aivan huippuluokkaa! Lisäksi oli tärkeää, että Tenho Räisänen kävi jo perustusten tekovaiheessa tutustumassa rakennuspaikkaan Liedossa.

Peter Klimscheffskij sanoo suosittelevansa FM-Hausia ja Mestarihallia vilpittömin mielin.

– Tämä kuulostaa maksetulta mainokselta, mutta ei ole sitä. Halli on komea ja saanut paljon kehuja. Varmasti meidän seuraavankin hallin toimittaa FM-Haus, Klimscheffskij toteaa.

 

Halli Peter

  • Varastorakennus olemassa olevan hallin yhteyteen
  • Yksilöllisesti valmistettu Mestarihalli vuonna 2017
  • Materiaali: Puurunko, jossa peltiverhous
  • Neliöt: 1471
  • Sijainti: Lieto

FM-Haus toimii puuelementtirakentamisen kolmella alueella: Mestarihallit, valmiit siirtokelpoiset Mestarimoduuli-rakennukset ja Mestarielementit. Yli 2 000 tyytyväistä asiakasta kaupan, teollisuuden, maatalouden ja julkisrakentamisen alalla on valinnut tilaratkaisuksi Mestari-tuotteen. FM-Hausin tuotteet valmistetaan Jokioisilla.

FM-Haus Oy
Pellilänkolmiontie 8
31600 Jokioinen
puh. (03) 424 9100

- Hallit
- Moduulirakentaminen
- Maneesin rakentaminen
- Puuelementti